Mietteitä menneestä kaudesta

Riksun kanssa tänä vuonna kisattiin kuudet kenttäkisat. Kausi aloitettiin Niinisalon toukokuun kisoissa suokkien helposta. Pääosin kausi tehtiinkin sillä tasolla, pari tuttaria kisattiin myös kun suokkiluokkia ei joka kisoissa ollut. Kauden ekoissa kisoissa kouluosuudella ei näytetty ihan sitä osaamista olisi voitu, mutta kauden edetessä saatiin koulupisteitäkin nousemaan. Uskaltauduttiin kouluaitojen sisään myös muualla kuin kenttäkisoissa. Käytiin kerran aluekoulukisoissa ja parissa seuratason kisoissa. Rataesteillä nostettiin tasoa metriin ja kisattiin jokunen luokka aluetasolla ja suokkien kansallisella tasolla.

Kaikki kauden kisat listattu Kauden kisat -postaukseen.

Suokkien kenttämestaruus Niinisalossa, suokkien vaativa. © Jaana Pirttijoki

Mulla on sellainen ajatus kenttäratsastuksessa etenemisessä, että kaudessa voi tehdä yhden noston jos alempi taso sujuu. Varsinkin nuorilla ja kokemattomilla on turha lähteä kiirehtimään luokkanostojen kanssa, vaikka maastosta pääsisikin maaliin. Kaudessa on kuitenkin vain muutama kisa, joihin on järkeä lähteä. Useat peräkkäiset kenttäkisaviikonloput voivat tehdä enemmän hallaa kuin hyötyä, varsinkin nuorille touhu pitäisi säilyttää mielekkäänä. Mun mielestä tasoa voi nostaa, kun on varmuus, että maastosta on mahdollisuus päästä ilman estevirheitä maaliin.

Tätä taktiikkaa oon itsekin pyrkinyt noudattamaan. Riksu löysi tällä kaudella ihan eri vaihteen maastoon, mikä oli tietysti aivan mahtavaa! Jos sama tahmea meno viime kaudelta olisi jatkunu tälläkin kaudella, olisi kenttämestaruuteen osallistuminen ollut ihan mahdoton temppu. Nyt se oli koko kauden hyvin itse menossa, lähdöissäkin lähti melkein kuin raketti ;) Vähän eri meininki kuin viime kaudella kun tahkottiin yliaikaa harrasteluokassa... On paljon helpompi ratsastaa kun ei tarvitse koko ajan polkaista lisää vauhtia. Onnistumisten myötä Riksun itseluottamuskin tuntui nousseen ja molemminpuolinen luottamus myös kasvoi.

Ihan niin paljon luottoa ei vielä ollut suokkien vaativaan noustessa, että oltaisiin lähdetty kisoihin treenaamatta isompia esteitä. Toki kotona hypittiin parisen kertaa maastareita, mutta nyt käytiin lisäksi Niinisalossa harjoittelemassa. Se kannatti, sillä ongelmat saatiin treenissä korjattua ja suokkien kenttämestaruudessa posotettiinkin maastorata nollana ja ajassa maaliin :) Se oli huippuhieno fiilis!

Rataesteilläkin alkukausi meni vähän heikommin kuin loppukausi. Korkeus sinällään ei ollut ongelmana, vaan se kaikki puuhailu esteiden välissä. 90 cm sujui mallikkaasti, mutta metrissä kerättiin puomeja. Suokkien aluemestaruudessa otettiin maailman turhin puomi ykköseltä, ärsyttää vieläkin. Kausi kuitenkin huipentui onnistumiseen, kun Riksun kanssa sijoituttiin kolmanneksi estepuolella 6-vuotiaiden suomenhevosten Kasvattajakilpailussa Ypäjällä :)

Suokkien aluemestaruus Artukaisissa, 95 cm. © Pilvi Vähämäki

Kouluratsastuksessakin nostettiin tasoa. Helppo a -tasoiset ohjelmat tulivat ensin kenttäkisoissa, mutta käytiin me ihan koulukisoissakin. Kaikki "temput" saatiin esitettyä, mutta kouluradoille kaivataan vielä paljon paljon rutiinia ja lisää huolellisuutta. Parhaimmat prosentit tuli edelleen helppo b radoilta (kenttäkisoista). Kasvattajakisaan Riksu osallistui myös koulupuolelle, hieno tulos sielläkin. Kokonaiskilpailussa Riksu ja Maija olivat sijalla 10.

Loppukaudesta varsinkin alkoi huomaamaan Riksun vasemman takajalan ottavan lyhyempää askelta käynnissä. Vaiva vei kouluradoilta monia pisteitä, mutta ei vaikuttanut muuhun suorittamiseen. Alkuun ajateltiinkin, että se on vain jännityksestä johtuvaa, mutta kun sitä alkoi esiintyä enemmän, niin syyn oli pakko olla muualla. Riksua kävi pari kertaa kiropraktikko hoitamassa, se auttoi lihaksiston kehittämiseen, mutta jalkavaiva ei kadonnut. Viime keskiviikkona käytiinkin klinikalla selvittämässä asiaa. Riksun polvi ja kinner oli lievästi rasittuneet. Ne hoidettiin piikittämällä ja nyt Riksu vain kävelee pari viikkoa. Toivottavasti tämä auttaa ja vaiva poistuu häiritsemästä menoa!

Toinen ärsyttävä ongelma on Riksun irvistys. Joskus Riksu kulkee suu auki, kun mulla on liian kova käsi. Mutta löysemmälläkin ohjalla se irvistelee ja ikään kuin kipristää sen ylähuulta, niin että ylähampaat näkyy suusta. Ollaan koitettu eri kuolaimia ja turparemmejä, mutta sieltä se "duck face" aina vaan ilmestyy. Kuolainten laitossa se välillä myös vääntelee naamaansa ja näyttää siltä, kuin joku ruuan pala olisi jäänyt hampaan koloon. Hampaat raspattiin syyskuussa, mutta irvistely on jatkunut sen jälkeenkin.

Tutustumisluokka Ypäjällä. © Riina Mattila