maanantai 3. marraskuuta 2014

Kontrollia kavaleteilla

Eilen innostuin rakentamaan maneesiin kontrollitehtäviä kavaleteista. Molemmat suokkipojat pääsivät niitä pomppimaan, Riksu ensin vähän haastavampia juttuja ja Rölli myöhemmin vähän helpompia tehtäviä.

Sain houkuteltua jopa kuvaajan paikalle molempien hevosten menoa taltioimaan. Kameraa ei tosin edelleenkään osata kunnolla käyttää, joten kuvat ei ole sieltä laadukkaimmasta päästä. Valoa maneesissa omaan silmään ainakin riittää, mutta varmaan kamerassa ei ole tarpeeksi valovoimaa tai jotain...


Ekana vuorossa oli tosiaan Riksu. Viimeksi ollaan hypätty kunnolla Niinisalon kenttäkisoissa eli syyskuun lopulla. Sen jälkeen Riksu on kyllä hypellyt kerran maastareita ja tehnyt pari puomitreeniä oppilaiden kanssa. Nyt otettiin hyppelyyn taas vähän tuntumaa kavalettitreenin muodossa. Vaikka mentiinkin ihan näitä pikkuisia esteitä, niin tuntui välillä aikamoiselta hakemiselta meno. Alunperin mulla oli ideana mennä ilman jalustimia, mutta se jäi vielä odottamaan seuraavaa kertaa.

Aloitettiin hyppelyt ensin ympyrällä muutaman kerran ihan vaan yksittäisen kavaletin yli. Se onnistui ihan hyvin, sopiva paikka löytyi niin reippaammasta kuin hitaammastakin laukasta. Seuraavaksi tultiin pitkän sivun linjaa, jossa oli yksittäinen kavaletti, jolta muistaakseni 21 metriä keskimmäiselle kavaletille, jolla innaripuomit edessä ja takana. Linjan lopussa oli taas 21 metrin päässä yksittäinen kavaletti.

Ekalla kerralla meno oli kaikkea muuta kuin sujuvaa! En osannut kääntää ulkoavuilla linjalle, vaan sisäohjassa roikkuen mentiin. Linja mutkitteli kuin mikäkin mato. Hyvä kun Riksu selvisi innaripuomeista, sillä piti taas vähän varmistella kavaletille, johon olin laittanut mustat putken pätkät täytteeksi. Riksu selkeesti peloton kenttähevonen ;)


Seuraavilla kerroilla putket ei pelottaneet enää yhtään ja linjakin alkoi suoristumaan. Tultiin linjaa pari kertaa molemmista suunnista. Tavoitteena oli löytää lyhyt mutta rento laukka, jossa Riksu olisi avuilla ja kontrollissa. Välillä otin laukkaa liian lyhyeksi vain kädellä, jolloin välit ei toimineet.


Tehtiin Riksun kanssa erilaisia ratoja kavalettitehtävillä, ne näkyvät alemmalla videolla. Huomaa taas, että ratsastan liikaa kädellä, jolloin lavat ei aina pysy hallinnassa. Tämä taas johtaa siihen, että laukkaa on vaikeampi vaihtaa kun hevosen sivut ovat aivan eri paria. Välillä kulmissa Riksu myös yritti tunkea sisäjalkaa vasten. Varsinkin kavalettitehtävä innaripuomien kera kohti kulmaa ja sen jälkeinen kulman ratsastus oli vaikea saada sujumaan tasapainoisesti ja rennosti.

Kuitenkin treenistä jäi ihan hyvä mieli. Koko talvi kun näitä juttuja jumppaillaan niin ollaan aika iskussa ens kaudella! :)



Röllin kanssa oli alkujaankin tarkoitus tehdä helpompia tehtäviä, ja niin tehtiinkin. Herra oli taas oma vilistävä itsensä... Tein Röllinkin kanssa alkuun yksittäistä kavalettia ympyrällä. Ekalla kerralla ravissa ja pari seuraavaa kierrosta laukassa. Tässä Rölli toimi vielä ihan hyvin ja malttoi odottaa. Yksittäiseltä kavaletilta siirryttiin hyppäämään muutaman kerran pötkyläkavalettia, jossa siis edelleen innaripuomit 3 metrin päässä kavaletista edessä ja takana. Tämä sujui vaihtelevalla menestyksellä. Välillä Rölli malttoi kuunnella pidätteet loppuun asti, mutta välillä se heitti taas pään ylös ja lähti juoksemaan esteelle. Sitä ei pahemmin kiinnostanut, vaikka osumaa tuli maapuomeihin milloin milläkin jalalla.

Varsinaiset tehtävät aloitettiin kuvaajan saavuttua paikalle. Tultiin laukassa ikään kuin puoli rata leikkaa kulmasta kavaletin ja puomien yli. Käytiin pitkän sivulla tekemässä ravisiirtymä ja toinen kavaletti ja puomi linja kohti kulmaa. Tultiin tämä pari kertaa. Vähän siirtymä meni taas roikkumiseksi, eikä kulmatkaan ihan täydellisiä olleet.

Tämän jälkeen tultiin edelleen kulmasta kavaletti, jolta jatkettin putkilokavaletille kaarella ja siitä suoraan yksittäiselle kavaletille. Tätä tultiin molemmista suunnista ja toistettiin useampi kerta, sillä kontrolli oli hukassa. Meno kiihtyi heti ekan kavaletin jälkeen. Itse lähdin vähän taas lyttyyn enkä istunut vastaan, jolloin Rölli vilisteli ruskeiden puomien yli miten sattui. Kerran tein ekan kavaletin jälkeen voltin ennen keskimmäistä kavalettia, jolloin sain Röllin odottamaan paremmin. Piti laittaa tämäkin pätkä videoon, mutta näköjään jäi vahingossa pois.

Viimeiseksi tultiin suoraa linjaa pari kertaa. Ekalla kerralla keskimmäisen puomit vieri Röllin jalkojen alla, mutta seuraavalla kerralla jo selvittiin rauhallisemmin ja vähemmin osumin.



Nyt talvikaudella olisi tarkoituksena alkaa hyppelemään näitä kontrollitehtäviä kavaleteilla vähintään pari kertaa kuussa, toivottavasti ehditään useamminkin. Mites lukijat, haluaisitteko jatkossa videoiden lisäksi myös ratapiirroksen tai jonkun tarkemman selvityksen tehtävistä ja metrimääristä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti