lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kansallinen metri pompattu!

Eka kansallinen startattu! Ypäjällä oltiin siis Riksun kanssa kisaamassa kansallinen 100 cm, joka oli myös suokkien Seilinpoika Cupin ensimmäinen osakilpailu.

Oltiin kerrankin ajoissa kisapaikalla, joten ei ollut kiirettä. Kävin näyttämässä rokotukset Opistohallilla, jonka jälkeen ajeltiin Haimihallille, jossa meidän luokka ratsastettiin.

Kävelin hyvän aikaa, sitten pikkuhetki ravia ennen radankävelyä, sillä starttasin 7. lähtijänä. Ensin esteet näytti aika isoilta, mutta niitä siitä vielä vähän laskettiin ja tasoiteltiin, eikä ne radalla pahoja ollutkaan. Verkka oli taas koko ajan oikeaan suuntaan, mikä edelleen oli ihan hyvä vaihtoehto meille. Toki olisihan se ihan jees ottaa verkassa molempia laukkoja.

Vähän kääntäminen esteille oli taas verkassa heikkoa, kun vasen pohje ei mennyt läpi. Hypyt oli kuitenkin ihan onnistuneita. Verkassa oli aika hulina, kun siellä sai olla 10 ratsukkoa. Ekan kerran hypättiin okseria, kun se oli jotain 110 cm koska kukaan ei sitä laskenut. Riksu pomppasi hyvin, ja kuskikin yritti killua kyydissä.



Valmistautumisvuorossa radan puolella otin vähän laukkaa vasempaan kierrokseen. Riksu tölläili katsomoa ja laitoja, joten yritin päästä niiden ohi vaan suoralla hevosella. Parin ympyrän jälkeen meni kohtuu sujuvasti jo siitä ohi. Mua ennen ratsastanut ratsastaja tippui uusinnassa, mutta onneksi ei hänelle käynyt paremmin.

Yritin itseäni tsemppaa ratsastamaan riittävästi laukkaa ja hyvät tiet. Rata lähti ihan kivasti liikkeelle. Ekaan suhteutettuun väliin (esteet 2 ja 3) pääsin ratsastamaan suunnitelman mukaan hiukan eteen ja askelmäärä tuli helposti. Katsomopäädyn jälkeen okserille laukka vähän laiskistui ja nelosokserille tuli turhan lähelle. Siitä suhteutettu väli (taisi olla joku 30 metriä) pystylle. Suunnitelma oli ottaa siihen sujuva 7 laukkaa, mutta nyt ratkaisin pienen hypyn jälkeen taaksepäin 8 askeleeseen. Hyppy pystylle tuli taas lähelle ja nyt tuli puomikin matkaan. Olisi vaan pitänyt ratkaista eteen suunnitellusti... Seuraavaksi tuli taas suhteutettu väli, okserilta 5 laukkaa sarjalle. Väli jäi vähän pitkäksi, jolloin viimeisillä askeleilla lähdin puskemaan. Riksu selvitti kuitenkin sarjan hyvin :) Perusradan viimeiselle se meinasi lähteä kiihdyttelemään, mutta antoi kohtuu hyvin pidätteestä läpi. Hippasen pohjaan tultiin viimeisellekin, mutta puhtaasti yli. Ärsyttävästi radalta jäi häiritsemään samanlainen virhe kuin viime viikon kisoissa, mutta ehkä vielä joskus opin.

Uusinnan selvitti puhtaasti vain yksi ratsastaja kahdella hevosellaan napaten siis tuplavoiton. Sijoille (6 sijoittui) pääsi myös yhdellä ja jopa kahdella pudotuksella uusinnasta. Rata ei vaikuttanut niin vaikealta, mutta ehkä uusinnassa ratsastetut pienemmät tiet toivat puomeja mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti