perjantai 12. heinäkuuta 2013

Esteitä ja maastoesteitä

Sunnuntaina Niinisalosta kotiin palattuani oli vielä maastoesteiden huuma tuoreessa muistissa, joten varustin Riksun niitä pomppimaan. Nyt hyppäsin maastareita Riksun kanssa ekaa kertaa kunnolla, sillä laukkatreenissä ylitettiin vain pari kertaa kaksi harrasteen pikkuestettä.

Verkkailin kentällä ja hyppäsin noin 80 cm pystyn molemmista suunnista. Sitten Nelli tulikin kuvailemaan ja lähdettiin maastoesteille. Hypättiin harrasteen ja tuttarin esteitä, ihan kivasti meni. Esteet näyttivät ja tuntuivat varsin pieniltä vaativan möhkäleiden jälkeen. Hauta, 3 laukkaa, tukki oli vähän haasteellisempi tehtävä, kun ensin olin mennyt haudalta kurvin vasemmalle hyppäämään punaisen pikkulaavun ja harmaan puolikaaren. Riksu oli menossa edelleen vasemmalle, mutta toistoilla alkoi vähän paremmin kuuntelemaan kuskin toivomuksia. Arkulle (videon lopussa) Riksu tuli kaksi ekaa kertaa pohjaan, mutta kolmannella hyppäsi hyvästä paikasta hienon hypyn :) Hypättiin vielä kuvaajan häivyttyä taloa, portaita, vedellä tukkia ja ylöshyppyä sekä risuaitaa, jonka edessä hauta. Loppua kohti Riksu alkoi jo väsymään, mutta hyppäsi kaikki kuitenkin kiltisti.

Pari screen shottia videolta... Älkää häikäistykö laadusta!





Maanantaina ratsastin molemmat hepat kevyesti kentällä.

Tiistaina Riksu pääsi Maijan ratsutukseen :) Meno näytti hienolta ja Riksu joutui oikein tekemään hommia. Riksun reenin jälkeen Maija piti mulle ja Tumpille koulutunnin. Treenattiin taas suoruutta ja taivuttelua, hyvää tahtia ja oikeanlaista istuntaa. Laukassa lyhennettiin ympyrällä. Tumppi meni tosi lyhyttä laukkaa kuitenkin pysyen aktiivisena, jes! Vasemmassa kierroksessa oli taas vaikeampaa, mutta kyllä siihenkin suuntaan onnistui. Ravissa tehtiin "teknistä pohkeenväistöä" eli tosi tarkasti mietittiin hevosen suoruus ja reagointi apuihin. Toistoilla lähti sujumaan oikein mukavasti.

Keskiviikkona Riksu toimi tuntiponina oppilaalle. Mentiin pitkästä aikaa maneesissa, kun vettä ripotteli taivaalta. Laukannostoissa Riksu vähän laiskotteli alkuun, mutta kun annoin oppilaalle raipan käteen, virkistyi heppakin kummasti. Tumppi teki koulutyöskentelyä, paljon tempon vaihteluita ja siirtymisiä.

Eilen torstaina oli Annan estetunnit, osallistuin molemmilla hepoilla. Ekalle tunnille osallistuin Riksun kanssa ja Tumpin kanssa viimeiselle. Tunnilla hypättiin pitkää jumppasarjaa (ravipuomi, ristikko, yksi laukka, kaksi pystyä innarivälillä, yksi laukka, kaksi pystyä innarivälillä, kaksi laukkaa ja okseri) ja kaarivia linjoja. Riksu meni hyvin, ekoilla kierroksilla ei ollut ihan tasaista rytmiä linjoilla, mutta toistoilla parani. Hypättiin varmaan 80-90 cm korkuudella. Tumpin kanssa ongelmana oli mahtua suhteutettuihin väleihin määrätyillä askelmäärillä, mutta sekin onnistui loppua kohti paremmin hyvillä kaarilla ja ajoissa tehdyllä lyhentämisellä. Tumpin radalla esteet oli 100-120 cm.

Tänään hepat tekee taas rennon koulutreenin ja huomenna mennään Metsämäkeen nurmelle hyppäämään alueluokkia. Riksu menee 90 cm ja Tumppi hyppää 100 cm ja 110 cm. 110 cm on vaikeutuva ratsastus että saas nähdä miten siitä suoriudutaan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti