maanantai 13. huhtikuuta 2015

Inspiraationa Instagram: Skinny bootcamp


Seuraan blogin Instagramilla (greeneventer) lähes pelkästään kenttäratsastajia. Tammi-helmikuussa silmiini sieltä osuikin muutamakin innokas kapeiden esteiden treenaaja.  Siitä lähti pieni idean kipinä, jonka nyt vihdoin viime viikonloppuna sain toteutukseen.

Inspiraatiota sain mm. käyttäjiltä paul_caff, joe_mckinley_ ja vanguardeventing. Tein vanhoista romupuomeista 140 cm pituisia minipuomeja, jotka maalasin uudelleen kivamman värisiksi. Punaisista puomeista tein pystyn ja sini-vihreä-harmaista sain okserin. Lisäksi virittelin kentälle tynnyrin, esteen autonrenkaista ja pienen kaapelirullan sinkkisten kauraämpäreiden kera. Iskä teki mulle myös toivomani nuolenpää-esteen, kuva esteestä blogin facebookissa.

Rölli hyppäsi perjantaina pari kertaa pientä punaista pystyä ja rengasestettä sekä normaaleista puomeista tehtyä okseria. Tarkoitus oli vaan testata säätöjä ulkona hyppien, sillä en viitsinyt suoraan maneesitreeneistä lähteä ekoihin ulkokisoihin (ks. edellinen postaus). Rölli teki pienet kapeat oikein rohkeasti ja sujuvasti :)

Varsinaiselle Skinny Bootcampille eli kapeiden esteiden treeniin otin ratsuksi Riksun. Verkkaesteiksi olin viritellyt kavaletin ja pienen maastoesteen. Niillä sekä ihan sileällä työskentelin Riksun molemmat kyljet taipuisiksi sekä heppasen molemmille ohjille tasapuolisesti. Verkkaesteet Riksu teki oikein kivasti :)



Hypeltiin kaikki esteet parisen kertaa yksittäin ennen kuin siirryttiin pieniin radanpätkiin. Hiukan välillä jäin ratsastamaan liikaa käsijarru päällä kapeille esteille, vaikka Riksu ylitti niitä yllättävänkin helposti. Nuolenpäälle ja renkaille sainkin toistoilla paremman laukan. Tynnyriä Riksu jännitti alkuun vähäsen, mutta apupuomit ohjasivat hyvin keskeltä ylitse. Rengasesteen ja tynnyrin linjalla tynnyri olikin vaikeampi. Renkaalle tuli aina jotenkin liian lähelle tai liian löysästi, jolloin normaalisti helppo 21 metrin väli olikin hankala. Siitä johtuen myös hypyt tynnyrillä oli välillä vähintäänkin mielenkiintoisia. Kun tynnyri sujui, laskettiin apupuomit maahan, edelleen ne pysyivät kuitenkin V:n mallissa ohjaamassa esteelle. Yksittäin sujui paremmin, linjalla ei niinkään.



Hypättiin sitten pieniä radanpätkiä. Ensimmäinen muodostui pikkuisesta maastarista, okserista, kaapelirullasta ja nuolenpäästä. Ne meni ihan reippaasti ja sujuvasti, vaikka kääntymisissä jäinkin liikaa vetämään sisäohjasta. Toinen rata kulki nuolenpään, kaapelirullan, renkaan ja tynnyrin ylitse. Tai piti mennä ylitse... Alku meni hyvin, mutta sitten Riksu taas alkoi roikkumaan ja mutkittelemaan kuin mato. Hiukan isoon paikkaan päädyttiin tynnyrille, ja Riksu näppäränä poikana hyppäsi sivusta ohi. Tultiin loppuun vielä linja uudelleen oikean puolimmasella apupuomilla. Edelleen pienesti sisään, jolloin vähän matoa hallintaan ja väli lyhyellä kuudella.

Tynnyri ei ollut mikään Riksun lemppari, mutta muuten skinnyt oli helppoja ja kivoja! :)



sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Vihdoin kvaalit koossa!

Tänään käytiin taas kvaalien metsästysreissulla 1-tason kisoissa Röllin kanssa. Kisat järjestettiin Raisiossa Alvan tallilla. Röllin kanssa osallistuttiin kahteen luokkaan, 70 ja 80 cm.

Aamusta asti ripotteli vettä, ja tietysti sade jatkui myös kisoissa. Eka luokka ratsastettiinkin sitten vesisateessa, mutta onneksi sade hiipui ja loppui kokonaan luokan loppupuolella. Kamera pysytteli sateelta suojassa autossa 70 cm luokan ajan, joten rataakaan ei ole videolla.


70 cm verkka meni ihan hyvin. Jokunen säpsy tuli kun muut laukkailivat ohitse, mutta muuten Rölli oli aika hyvin kontrollissa. Verkkahypytkin menivät kivasti.

Radalla Rölli eteni sujuvasti, mutta tuli helposti myös pidätteestä takaisin. Vitospystyä ennen otin vähän liikaa lyhyeksi, jolloin aktiivisuus hiipui. Paikka vitoselle oli ihan hyvä, mutta puomi taisi tulla mukaan takajaloilla. Loppurata päästiin puhtaasti :) Masentavasta kelistä huolimatta Rölli toimi ihan jees ja olin tyytyväinen rataa vaikka se ei ruusukkeeseen oikeuttanutkaan.

Ekan radan jälkeen heitettiin Röllille loimet päälle. Laitettiin kuivattavan fleecen lisäksi Bucasin ratsastussadeloimi päälle. Rölli vähän pelästyi ekoilla askelilla Bucasin kahisevaa ääntä, mutta rentoutui kuitenkin nopeasti. Istuskelin satulassa koko odotteluajan ennen kuin päästiin 80 cm verkkaan. Hetken kävelyn jälkeen harjoiteltiin Röllin kanssa tärkeää taitoa, nimittäin paikallaan seisomista. Alkuun se oli ylivoimaisen vaikeaa, varsinkin jos muita hevosia oli lähistöllä. Väljemmillä vesillä pystyttiin seisomaan paikallaan :) Rölli tylsistyi odottelusta ja välillä rupesi kuopimaankin, mutta en halunnut kävellä koko aikaa sillä silloin Röllistä tulee liian löysä.


Kasikympissä oli sama rata kuin seiskakympissä, joten en jaksanut mennä kävelemään rataa. Ainoastaan seiskaesteestä oli tehty kaksoissarja. En tiennyt välin metrimäärää, mutta muiden radoista päättelin sen olevan lyhyt, ja niin se olikin.

Verkassa ravailin alkuun paljon, jotta Rölli lämpenisi uudelleen taas seisoskelun jälkeen. Laukkaa sai alkuun polkaista enempi pyörimään, mutta sekin lähti siitä sujumaan hyvin. Hiukan väsymystä oli havaittavissa, kun Rölli alkoi enemmän nyppimään ja roikkumaan ohjalla. Verkkahypyissä sai taas pitää vastaan ponnistukseen asti, jotta kontrolli säilyi ja hypyt pysyivät pyöreinä.



Myös 80 cm rata meni ihan kivasti. Ratsastin Rölliä ehkä vähän turhaan liian hitaaksi, mutta ainakaan se ei juossut päättömästi. Ykkösen jälkeen se tosin lähti ihme kylkimyyryä, mutta sain ravin kautta hallinnan taas kuntoon. Kolmoselta neloselle kaari ei ollut ihan yhtä pullea kuin oli suunnitelmissa, ja nypin vielä laukkaa liikaa pois. Siitä tuli omasta mokasta okserin takapuomi alas. Sarjan Rölli teki hyvin vaikka se oli lyhyt väli ja vielä alamäkeen. Jokunen isompi pidäte vielä ennen viimeistä estettä, se puhtaasti yli ja maaliin. Rölli sai paljon taputuksia, sillä saatiin vihdoin keilaratojen jälkeen kerättyä toinen kvaali! Eka kvaali saatiin siis Somerolla 80cm 4vp silloin ja nyt siis samanmoinen saalis. Harrasteluokka kutsuu!

Mitä todennäköisemmin myös Rölli lähtee heti ekoihin kenttäkisoihin Ypäjälle 2.5. Mennään tiistaina Ypikselle treenaamaan maastareita Annan valmennukseen, joten saa nähdä kuinka sujuu. Toivottavasti ei ainakaan sataisi vettä tai räntää vaakatasossa ;)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kuvapostaus: Riksun juoksutus


Juoksutin eilen Riksun pitkästä aikaa. Laitoin oikein sivuohjat, juoksutusvyön ja sen vaatimat lisävarusteet. Juoksutusvyössä on säätö vain toisella puolella, eikä sitä saa tarpeeksi kireelle ilman satulahuopaa ja karvaromaania. Mahavyö on vaan nylonpunosta, joka menee helposti runttuun ja reunat tuntuvat teräviltä, siksi käytän mahavyössä vielä neopreenisuojusta.

Aloitin juoksuttamisen ilman sivuohjia. Muutamien kierrosten jälkeen kiinnitin sivuohjat ja ruvettiin hommiin. Tehtiin jonkin verran siirtymiä askellajien sisällä ja askellajien välillä. Riksu toimi ihan kivasti, vaikka välillä pienensi ympyrää niin että liina kosketti maata.

Suunnanvaihdon jälkeen Riksu sai jostain kunnon energiabuustin ja lähti vilistämään. Meno näytti melko hulvattomalta kun jalat kävi tuhatta ja sataa mutta matka ei taittunut :D Laukan jälkeen ravikin alkoi näyttää kummasti lennokkaammalta kuin alussa!











maanantai 6. huhtikuuta 2015

Matkaratsastuskisoissa

Vihdoin teimme sen! Oon jo Tumpin ostamisesta lähtien suunnitellut osallistuvani matkaratsastuskisoihin. Kävin silloin jo starttikurssin ja kaikkea, mutta kun Tumpilta heti alkuun pamahti jänne, niin idea jäi vain muhimaan. Nyt reilu seitsemän vuotta myöhemmin saatiin vihdoin suunnitelma toteutettua, kun osallistuttiin matkaratsastuskisoihin!

Kisat järjestettiin kivasti noin kuudentoista kilsan päässä kotitallilta, joten ei ollut paha matka kisapaikalle. Kisoissa oli viisi luokkaa: 79km, 62km, 55km, 31km ja 24km. Osallistuin Röllin kanssa luokista lyhimpään eli 24km, joka järjestettiin 1-tason kilpailuna. Kaverini Noora tuli seuraksi samaan luokkaan Riksun kanssa.


Kisoja ennen lueskeltiin huolella sääntöjä sekä vinkkejä ensikertalaisille. Huolehdin myös hevosten juomisesta normaalia tarkemmin, sillä kuivuminen tunnetusti hidastaa palautumista.

Kisapaikalla purettiin hevoset ulos traikusta, sillä traikkujen parkki ei ollut kisa-alueella. Iskä lähti viemään traikkua parkkiin ja sillä aikaa Nooran kanssa käytiin esittämässä hevoset alkutarkastuksessa eläinlääkärille. Tarkastuksessa mitattiin syke ja hengitys sekä tutkittiin muun muassa limakalvot, kapillaarien täyttyminen ja suolistoäänet. Rölli oli vähän hermostunut kisapaikan vilinästä, mutta käyttäytyi kuitenkin tarkastuksessa ihan kelvollisesti ja saatiin kaikista kohdista A eli paras arvosana. Tutkimuksen jälkeen eläinlääkäri katsoi vielä, että hevosten liikkeet olivat puhtaat. Ravattiin kentällä pätkä edestakaisin. Rölli tosin kiilasi mut ja vilisti takaisin päin juostessa ulos linjalta Riksun suuntaan. Heh, ei noloa onneksi...

Riksun vuoro oli Röllin jälkeen ja meidät ohjattiinkin kauemmas kentältä. Rölli tosin ei siellä ilman Riksun henkistä tukea selvinnyt ollenkaan, vaan alkoi pomppia ja riehua. Ensin sain sen pidettyä ympyrällä, mutta kun Rölli lähtikin vetämään takaisin kentälle Riksun luo, ja tarhan aitatolppa osui tielle, oli mun pakko päästää irti ohjista. Tätä voisi kutsua jo noloksi! Rytäkässä tietenkin katkesi gägin remmi! Sitä ei todellakaan saanut korjattua, mutta onneksi olin kerrankin varautunut ja ottanut toiset suitset mukaan! Toiset suitset oli mukana varoiksi, sillä en ollut varma onko kuolaimissa rajoituksia tässä lajissa, vaikka en säännöistä sitä kohtaa löytänyt. Tuli sitten ne kuitenkin tarpeeseen.

Rölli oli niin lentoon lähdössä ja kierroksilla, että pyysin päästä karsinaan vaihtamaan suitset toisiin. Kisapaikan henkilökunta ja tallinomistaja olivat oikein ystävällisiä ja karsinapaikka järjestyi operaatiota varten. Tallissakin tosin Rölli oli ihan ihmeellinen eikä suitsien vaihtaminen ollut mikään helppo tehtävä. Mietin vain, että selkäännoususta tulee varmaan kivaa ja helppoa tässä vireystilassa.. Hiukan jännitti myös, että miten saan Rölliä pidettyä kun jouduin vaihtamaan gägin kolmipalaan. Kotonahan teen kolmipalalla ihan laukkatreeniäkin ja hyvin toimii, mutta kisatilanne on aina vähän eri.

Riksu sentään osasi käyttäytyä vähän asiallisemmin :) Noora sai kenttäkellon ranteeseensa ajankulun vahtimisen helpottamiseksi ja Röllille virittelin mun joululahjaksi hankkiman sykemittarin. Selkäännousukin onnistui hetken pyörimisen jälkeen.


Ehdittiin kävellä hetken aikaa ennen kuin saatiin lähtölupa. Ei lähdetty ihan ekoina liikkeelle, mutta kuitenkin parin minuutin sisällä lähtömerkistä. Lähdettiin rauhassa liikkeelle ja päästettiinkin aika piakkoin jo reippaampi kolmen ratsukon porukka meistä ohi. Alkuun vaan ravailtiin ja käveltiin pätkiä. Rölli johti joukkoa, sillä Riksu on yleensä ekana niin hidas mato ettei päästäisi ikinä maaliin :D Käveltiin aina kun autot lähestyivät ja ohittivat meidät. Rölli joskus niitä vielä pikkaisen jännittää, mutta nyt se käyttäytyi oikein mallikkaasti eikä edes säpsynyt. Hetken ravailujen jälkeen meno oli varsin rentoa ja letkeää eikä kisapaikan hermoilusta ollut enää merkkejä.


Reitti oli merkitty nauhoin ja aina risteyksissä oli kääntymisen merkiksi nuolikyltti. Hyvin siis pysyttiin reitillä :) Eka huoltotauko oli noin 10 kilsan kohdilla. Hepoille tarjottiin juotavaa, mutta toiminta muistutti enemmän kuolainten pesua kuin juomista. Jo tämän pienen hetken seisoskelun myötä Röllin syke tippui alle 80. Jatkettiin matkaa ja otettiin myös enemmän laukkaa mukaan etenemiseen.

Reitti kulki pääosin hiekkateitä pitkin, mutta oli mukana myös pätkä pehmeämmällä metsätiellä sekä noin kahden kilsan pätkä asvalttitietä pitkin. Asvalttipätkä tuntui aika puuduttavalta, kun hevoset vain löntystelivät. Pätkä kuitenkin tarjosi kevyemmän huilipätkän hevosille ja laski sykkeitä taas mukavasti. Toinen lyhyt huolto oli hieman ennen kuin 20 kilsaa oli täynnä.

Tässä luokassa oli ihanneaikaarvostelu, ja sallittu nopeus 8-12 km/h. Meillä oli tavoitteena mennä enemmänkin maksimivauhtia kuin minimiä. Pidettiinkin aika hyvää ja tasaista vauhtia yllä, vaikka askellajien välillä vaihdeltiinkin. Vikan huollon jälkeen otettiin vielä pätkä laukkaa. Loppuun rauhallista ravia ja käyntiä. Maaliviiva ylitettiin kello 14.02,40, kun aikaisintaan kahdelta sai tulla maaliin. Hyvin siis päästiin tavoitteeseen! Nopeudeksi lenkiltä siis 11,74 km/h.






Maalissa otettiin satula ja suojat pois. Mittasin Röllin sykkeeksi 59, ja lähdettiin eläinlääkärin tarkastuksen suuntaan. Siellä oli aikamoinen ruuhka, eikä ilmoittauduttukaan sinne ihan heti. Rölli hermostui taas kisapaikalla, joten ei viititty mennä ruuhkaiselle odottelualueelle turhaan pyörimään ja häiriköimään muita. Molemmat hepat sai odottelun ajaksi heti loimea päälle. Hepat sai lenkillä hien pintaan, mutta yllättävänkin nopeasti se kuivui pois. Nooralta kysyttiinkin, että oliko Riksu lenkillä ollenkaan kun se oli niin hyvin kuivunut ja hengitys tasaantunut :D

Lopputarkastuksessa saatiin olla jo lähempänä Riksua ettei Rölli villiintyisi ;) Röllin syke oli tarkastuksessa 60, kun ylärajana on 64. Riksulla syke oli 56. Saatiin kaikista muista kohdista A, paitsi kapillaarien täyttyminen oli lopputarkissa B. Hyväksytty suoritus siis, jee!



Tarkastuksen jälkeen iskä haki traikun ja hepat lähtikin siitä kotimatkalle. Nooran kanssa jäätiin vielä odottelemaan tuloksia. Mun piti kuitenkin lähteä ennen palkintojenjakoa, joten Noora keräsi palkinnot yksinään. Hyväksytystä tuloksesta palkinnoksi saatiin kunniakirja sekä tuotepalkintoja.

Matkaratsastus oli kivaa vaihtelua, mutta ei lajinvaihtoa ainakaan ihan heti olla tekemässä ;) Paimiossa olis tässä lähellä kisat taas kesäkuussa, mutta silloin on myös "omia" kisoja jo aika paljon, joten katsellaan osallistutaanko silloin taas vai ei.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kouluvireessä!

Sunnuntailenkiltä ennätyspisteet!

Eilen käytiin Somerolla kisaamassa koulukisoissa Röllin kanssa. Riksukin pääsi kouluaitoihin oppilaan ratsastamana. Kisamatkalla Springcup koostui 8.3. kisatusta estekisasta ja tästä helppo C -tasoisesta koulukisasta.

Kisat alkoivat kymmeneltä ja Röllin lähtövuoro oli numerolla 9. Räntäsateesta huolimatta verryttely kentällä sujui aika kivasti. Tein isoja ympyröitä ja paljon siirtymisiä. Maneesissa valmistautuessa kävelin vain ja tein jokusen pysähdyksen. Radalla kiertelin ravissa kaikki nurkat, ei ollut mörköjä. Ennen suoritusta "avasin" ravia tykittämällä keskiravin diagonaalilla.



Radalla keskityin huolellisiin reitteihin ja siihen, että pidätteet meni aina rehellisesti läpi. Ekassa askeleen pidennyksessä ravissa Rölli meinas rikkoa laukalle, mutta sain sen onneksi pidettyä ravissa. Tahtirikon jälkeen ei päästy esittämään ihan sitä parhainta lisäystä ennen kuin oltiin jo taas aidan reunalla. Pitkän sivun lisäys keventämättä ja toinen diagonaali keventäen menikin sitten jo paremmin, vaikkakin pitkä rata olis meille huomattavasti parempi. Ei heti tarvis jarruttaa kun vauhtiin pääsee ;)

Laukat nousi hyvin ja meno oli sopivan rauhallista. Vähän Rölli meinasi diagonaalilla lähteä taas lisäykseen, joten jouduin pitämään laukan vähän lyhyempänä. Lopun voltti valui turhan isoksi. Ajattelin kuitenkin tehdä sen sitten rennosti isompana kuin väkisin runttaa oikean kokoisen.


Rata tuntui hyvältä ja tasaiselta. Silti tulos 74,25 % tuli aika yllätyksenä! Arvostelussa numeroita oli 6,5-8,5. Kommentteina tehtäviin mainittiin mm. tarkkaile vielä suoruutta, tahdikas, energinen, tasapainoinen, hyvin avuilla. Alakerrassa kommenttina: "Täsmällisesti & huolellisesti esitetty laadukas sh. PS. Ennen rataa tehty keskiravi valtavan hieno!"

Kovat prosentit nosti meidät ykköseksi oman suorituksen jälkeen. Ja johdossa pysyttiinkin koko luokan ajan! Jos parannus jatkuu tätä tahtia, niin ollaan aika voittamattomia ;) Ekoissa koulukisoissaanhan (1.2. Koskella) Rölli suoritti 64 % arvoisesti.

Oppilas ja Riksu ratsastivat kivan tasaisen radan yhdellä rikkeellä. Tuloksena noin 60%.



Useamman tunnin odottelun jälkeen päästiin hymyssä suin palkintojenjakoon, johon osallistuin ilman Rölliä. Luokkakohtaisen palkintojenjaon lisäksi palkittiin Springcupin voittaja tyylikkäällä kaulanauhalla, näyttävällä ruusukkeellla ja pokaalilla. Me olimme Röllin kanssa Springcupin kokonaistuloksissa sijalla 5, kun pudotuksen myötä ekasta osakilpailusta ei pisteitä herunut.

Tällainen cup-kilpailu oli hauskaa vaihtelua yksittäisille kisoille, ja luultavasti vähän "pakottikin" esteratsastajia myös treenaamaan sitä koulua. Jos ei muita, niin ainakin mua ;) Kiitos Sennille ideoinnista ja toteutuksesta!