perjantai 23. maaliskuuta 2018

Uutta projektia

Kahden kisahevosen omistajana ei ole hirveästi ylimääräistä aikaa tai rahaa, mutta nytpä on kuitenkin uusi projekti. Vuoden alusta sain projektikseni alkaa treenata meidän omaa kasvattia Reipasta. Siskoni Juulia laittoi Reippaan viime vuonna satulaan ja ratsasteli satunnaisesti jonkin verran syksyyn asti. Ajanpuutteen vuoksi Reippaan liikutus vaan jäi ja se sai lomailla.

Nyt siis kaivettiin talviturkin alta tämä 7-vuotias ori takaisin treeniin. Tokikaan meidän treeni ei ole mitään kovin kummoista treeniä, kun Reipas on vielä niin huonokuntoinen ja tasapainoton. Pääasiassa ollaan menty kevyesti käyntiä&ravia ja pidetty ratsastukset vielä lyhyinä. Pikkuhiljaa ollaan otettu mukaan laukan harjoittelua ja muutamia kavalettejakin.


Reippaassa on paljon samaa kuin edesmenneessä täysveljessään Riiviössä (molemmilla isä Erikasson). Kumpikin vaihtoi ravurihommat ratsupuuhiin aikuisiällä. Molemmat oli helppoja laittaa satulaan :) Yhtäläisyyksiä on myös korkeassa työmotivaatiossa ja reippaassa asenteessa. Välillä unohdan Reippaan olevan ori kun se on sellainen kiltti nallekarhu. 

Riiviöstä saatiin treenin myötä ihan taitava estehevonen ja rohkea maastoesteidenkin hyppääjä, joka esitteli välillä oikeinkin näyttävää ravia kouluradoilla. Saas nähdä mihin asti velipoika Reippaan kanssa päästään ;) 


Koska tosiaan mulla on jo ennestään omat kaksi heppaa hoidettavana, en ehdi Reippaan kanssa ratsastamaan ihan niin paljon kuin haluaisin. Laitoinkin Facebook-ryhmään jo hakuilmoituksen liikuttajasta/vuokraajasta, joka ehtisi Reippaan kanssa lenkkeillä pari kertaa viikossa. Toivottavasti tärppää! Silloin Reipas saisi lisää kevyttä liikuntaa ja kunto kasvaisi vähäsen nopeammin.

Riksun ja Röllin kuulumisten lisäksi siis luvassa välillä myös juttuja rautiaan Reippaan kanssa puuhailusta. Myös postausideoita ja -toiveita saa esittää!

4 kommenttia:

  1. Ohanaa, tosi mielenkiintoista.
    Mä niin fanitin Riiviötä ja harmitti tosi paljon sen poismeno.
    Toivottavasti kirjoittelet postauksia tästä projektista ja kehittymisestä aina välillä, kivan näköinen hepo!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti Reippaastakin kehittyy fanittamisen arvoinen :) Varmasti tulossa postauksia kehityksestä!

    VastaaPoista
  3. Kivan näköinen tämä Reipas!Onko tarkoitus pitää oriina jatkossakin?
    Kivaa nähdä projektin etenemistä ja toivottavasti pääsette kenttää menemään kun projekti etenee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Reipas on toistaiseksi ollut hyvin helppo ja leppoisa ori, joten ei ainakaan vielä ole aikomusta ruunata.

      Poista