Jalustimettomuudesta selvitty!

Marraskuu vaihtui joulukuuhun viime viikon torstaina, mikä tarkoitti myös no stirrup novemberin eli jalustimettoman marraskuun loppumista. Kuukausi on ollut antoisa, vaikkakin vaatinut viitseliäisyyttä ja pitkää pinnaa.

Ilman jalustimia menossa on ollut paljon hyvää, vaikka tokikaan se ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Alkuun varsinkin reidet kipeytyivät toden teolla ja hartiat vetivät jumiin. Sittemmin treenien vain jatkuessa ratsastus helpottui eikä niin suuria lihasjumeja tullut.

Liikaa kädellä, selkä mutkalla, hartit lytyssä ja katse alhaalla

Omassa istunnassa olen huomannut selkeämmin virheitä jalustimetta ratsastuksessa. Helposti jään lantiolla ja alaselällä takanojoon, jota korjaan tuomalla hartioita eteen. Tällöin selkä menee kaarelle ja ryhdistä ei ole tietoakaan. Varsinainen istunnalla vaikuttaminen vaikeutuu. Vatsalihakset luistavat töistä ja alaselkä kipeytyy herkemmin. Tässä asennossa tulee helposti könötettyä myös jalustimet jalassa, joten kyse ei ole vain jalustimettomuudesta. Koska olen onnistunut välttelemään koulutunteja, olen yrittänyt itsenäisessä ratsastuksessa keskittyä omaan asentoon enemmän. Ajatus pystymmästä lantiosta on auttanut asennosta ryhdikkäämmän. Vaikeammissa tehtävissä, esimerkiksi keskiravissa, asento valuu kuitenkin vanhaan tuttuun kilpikonnakönötykseen liian helposti.

Marraskuun alussa ilman jalustimia ravi oli Riksun kanssa helpompaa ja Röllin kanssa laukka. Kuukauden treenien myötä ravista on tullut helpompaa molemmilla hevosilla. Kun pystyy keskittymään myös työntekoon eikä vain kyydissä pysymiseen, ollaan päästy jumppailemaan paljon väistöjä, avoja ja sulkuja sujuvammiksi.

Röllin kanssa etenkin laukassa olen huomannut oman istuntani vaikeuttavan ratsastusta. Kun jotenkin on vaan niin tönkkö olo, että liikkeen mukana istuminen on vaikeaa. Sitten vielä ne kädet heiluu ja vispaa ja vetää milloin mihinkin suuntaan. Vain oikea istuinluu tuntuu satulassa ja kyljet valuu lyttyyn. Arvatkaapas miten se hevonen sitten tottelee? Yrittää ymmärtää ristiriitaisista avuista sen oikean, mutta vaikeaahan se on. Eteenpäinpyrkimys helpottaa asiaa huomattavasti, kun taas tahmatassun kyydissä satulaan puristautuminen ja liikettä vastaan istuminen tekee ongelmista entistä suurempia.

Jalustimettoman marraskuun viimeisellä viikolla tuli kipeästi tunne, että koulutunnille on päästävä. Onneksi se järjestyi nopeasti ja eilen sunnuntaina päästiinkin valmennukseen. Valmentajana toimi tällä kertaa Maija Väinölä. Maijan tunneilla olen ollut joskus aikoinaan useita vuosia sitten Tumpin kanssa.

Alunperin suunnitelmana oli osallistua tunnille Röllillä, mutta irtokengän vuoksi ratsuksi valikoitui Riksu. Eikä ollut huono vaihtoehto sekään. Jo alkutunnista saatiin sukeltaa syvemmälle kouluratsastuksen maailmaan metsästämällä lantioon oikeaa rytmiä. Istuinluutkin piti löytää taas työntekoon. Riksu ei ollut alussa kovin innoissaan, kun joutui oikeasti suoristumaan ja työskentelemään myös takajaloilla. Vasen kierros oli edelleen hankalampi, mutta sekin puoli saatiin lopuksi todella hyvän tuntuiseksi työstettyä :)

Jalustimet pysyvät jalassa mitä todennäköisemmin suurimman osan treeneistä, vaikka olisihan se hyödyllistä edelleen jatkaa ilman jalustimia ratsastusta vaikka viikoittain. Ensi vuodelle luvassa kuitenkin samainen jalustimeton marraskuu!