lauantai 5. tammikuuta 2013

Tumpin itsenäinen treeni

Tumpilla oli eilen vapaapäivä ja tänään ohjelmassa oli juoksutusta. Suunnitelmana oli juoksuttaa maneesissa ravia ja vähän laukkaa liinassa lämmittelyksi ja sitten päästää Tumppi vapaaksi vähän kirmailemaan maneesissa. Toteutus oli hieman erilainen...

Talutin alkukäynnit ulkona ja maneesissa teimme hieman maastakäsin juttuja. Vasempaan kierrokseen Tumppi kulki liinassa kiltisti, mutta oikeaan kierrokseen yritti pienentää ympyrää ja villiintyä. Laukannostoissa villiintyikin ja pukitteli ja kiihdytteli narun päässä. Annoin juoksennella siinä muutaman kierroksen, mutta ei tuntunut rauhoittuvan, niin päästin juoksemaan vapaana maneesiin. Ja kyllähän juoksikin!

Tumpilla oli selkeästi suunnitelma tässä itsenäisessä treenissä. Siellä se harjoitteli vastakaartoja ja laukanvaihtoja, tiukkoja teitä ja lisäyksiä :D 

Ajattelin, että Tumppia ei saa ikinä päivänä kiinni, mutta kun se oli juossut tarpeeksi, siirryin katsomon reunaan loimi kädessä odottelemaan ja huusin Tumppia. Sieltä se jolkotteli toisesta päädystä toiseen ja jäi paikalleen odottelemaan palvelua :)

Tulipa taas hyvälaatuinen video -.-

PS. Kumisaappaat ei ole kovin järkevä valinta näihin keleihin, mikäli haluaa pysyä pystyssäkin...

2 kommenttia: