lauantai 12. tammikuuta 2013

Mörköjengi katsomossa

Tässä talvikaudella tulee aina jotain kummallisia mörköjä vahtimaan treenejä, kun mennään maneesissa. Parina viime vuonna möröt ovat istuneet jakkaralla ja sieltä pelotelleet. Tänä talvena möröt ovat keränneet kaveritkin mukaan ja asettuneet katsomoon istumaan. Tarkkaa mörköjen määrää ei ole vielä pystytty selvittämään, mutta varmaa on että siellä ne pelottelevat viattomia hevosparkoja...

Maanantaina tuuppailin maneesissa noin 45 min. Tumppi oli vähän punkero, ei kuunnellut oikein apuja. Tehtiin paljon hommia ympyrällä. Loppua kohti Tumppi notkistui ja kuunteli jo vähän paremmin. Laukka-ravi-siirtymissä oli vahva. Möröt pelottelivat kovasti aina katsomopäädyssä, eikä siellä tietenkään sitten voinut kulkea mitenkään oikeinpäin. Menin hetken jopa ilman jalustimia, siis vapaaehtoisesti! Ravissa pääsin istumaan rennosti, mutta laukassa Tumpin jännittyessä huomasin itsekin jännittäväni ylävartaloa.

Tiistaina Tumppi klipattiin uudelleen. En itse ollut paikalla kuin hetken klippauksen alussa, sillä menin pitämään tuntia Sirulla. Rauhoitin Tumpin pienellä määrällä rauhoituspastaa, mutta se onnistui jotenkin sylkäisemään sen ulos, joten eipä vissiin paljoa vaikuttanut. Tumppi oli kuitenkin ollut ihan kiltisti klippauksessa. Mahaa ja kainaloa klipattaessa Tumppi oli taas väristellyt ihoaan, joten rajat ei ollut ihan tarkkoja. Niskan raja jäi myös vähän epätarkaksi, koska Tumppi oli jännittänyt ja vähän heilunut. Tiistaina Tumpilla oli vapaapäivä, joten ei tarkistettu maneesin mörkötilannetta.

Karvainen kaveri lauantaina

Keskiviikkona menin gramaaneilla noin 45 minuutin treenin. Sain Tumpin toimimaan kivasti koko rungon läpi. Tehtiin pohkeenväistöjä kaikissa askellajeissa. Päästiin jopa työskentelemään voltilla, kun maanantaina itse volttikin oli vähän haasteellista ratsastaa. Välillä Tumppi polki tosi hyvin alleen laukassa. Ravissa oli myös kivan energinen ja rento. Alkuun möröt pelottelivat paljon, mutta loppua päin ne unohtuivat. Loppukäynnit mentiin ulkona radalla :)

Torstaina mentiin ulkona noin tunnin kävelylenkki taluttaen. Kierreltiin rataa ympäri, kentällä ja lähimaastoissa. Ekalla ratakierroksella Tumppi temppuili ja poukkoili villisti. En jaksanut lähteä sen touhuihin mukaan, vaan kävelin itse rauhallisesti. Tumppi rauhoittui vähitellen ja loppuaika meni ihan kivasti kävellen. Ennen kävelylenkille lähtöä ajattelin, etten jaksa laittaa suojia tai buutseja, kun mennään vain kävelemään. Tallissa kuitenkin huomasin, että vasemmassa etujalassa päkiällä oli kaksi hokinpolkemaa... Toinen haavoista oli vähän syvempi. Huuhtelin haavat betadinella ja sitten laitettiin side ja teippipinteli päälle, jotta verenvuoto tyrehtyisi ja haava pysyisi puhtaana bakteereista.


Perjantaina menin taas koulua maneesissa. Haavat oli ihan kivasti lähteneet paranemaan, eikä Tumppi arkonut niitä. Tehtiin treenissä paljon siirtymisiä ja taivutteluja. Laukannostoissa Tumppi vähän jännittyi ja nousi pois peräänannosta. Laukanlyhennyksissä sen sijaan päästiin eilen työskentelemään rennosti niin ympyrällä kuin urallakin. Tehtiin vähän väistöjä ravissa ja ne suijuivat hyvin. Mörköjengistä taisi olla katsomossa vain yksi pikku mörkö, päästiin ohi ilman suurempia ongelmia.

Tänään mentiin puomeja ja kavaletteja laukassa. Laitoin innariväleillä kolme puomia ympyrän kaarelle, kolme puomia suoralle puolirataleikkaa linjalle ja kolme kavalettia toiseen suuntaan puolirataleikkaa. Alkuun Tumppi tuijotteli taas katsomoa, mutta kun ruvettiin hommiin, niin unohtui semmoinen ylimääräinen puuhailu. Ympyrällä vasen kierros oli vaikeampi, sillä Tumppi vähän valui puomeilla ulospäin. Oikeaan kierrokseen toimi hyvin. Tehtiin toisilla puomeilla ja kavaleteilla laukanvaihtoja isolla kahdeksikolla. Alkuun tässä tehtävässä Tumppi kiirehti ja lähti kavalettien jälkeen juoksemaan pois alta. Toistoilla saatiin kontrollia enemmän ja useita hyviä vaihtoja molempiin suuntiin. Loppuraveissa Tumppi oli oikein kiva ja kuuliainen.  Loppukäynneiksi kerättiin puomit pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti