lauantai 29. joulukuuta 2012

Kinkun sulatus kisat

Eilen oltiin pitkästä aikaa estekisoissa! Kyseessä oli tietenkin oman seuran järjestämät "Kinkun sulatus kisat" eli seuratason estekilpailut kotimaneesissa. Hypättiin Tumpin kanssa luokat 100 ja 110 cm. Menin kaksi luokkaa, kun oppilas ei osallistunutkaan kisoihin.

Kisojen alkuluokissa olin itse töissä porttivahtina ja nostamassa esteitä. Varpaatkaan ei jäätynyt vaikka enimmäkseen seisoin paikallani, sillä otin heti käyttöön joululahjaksi saamani varpaanlämmittimet! :)

Ennen metrin verkkaa ehdin kävellä Tumpin kanssa ulkona. Verkassa se oli taas kuin mikäkin laama. Katsomo oli huisin jännä varsinkin oikeasssa kierroksessa, joten siellä piti vähän taistella. Katsomopäätyyn pääseminen oli siinä mielessä tarpeellista, koska radan ensimmäinen este oli sieltäpin hypättävä. Verkkahypyt oli ihan kivoja ja laukkakin tuntui pyörivän hyvin vaikka hevonen ei minkään sortin peräänannossa liikkunutkaan...

Metrin rata meni nollilla, jee! Nollaa lähdin hakemaankin, siksi hyvät tiet ja ei kiirettä. No aika olikin aika hidas, mutta olin ihan tyytyväinen rataan. Olin ajan tasalla, suhteutettuihin väleihin sain suunnitellut askelmäärät ja laukat vaihdettua matkan varrella.


Kympin verkassa Tumppi oli jo paremmin kuulolla ja näyttikin hevoselta. Tehtiin käynnissä vähän väistöjä ja voltteja. Verkkahypyissä tuli pari puomia alas, vaikka paikat oli mielestäni ihan hyviä. Radalla keräiltiin myös kolme puomia mukaan... Ensimmäinen puomi tarttui nelos-esteeltä, joka oli suhteutetun jälkimminen pysty. Tumppi ei tullut ihan heti kiinni, joten ajauduttiin lähelle. Seuraavaksi tippui seuraava este. Ajauduttiin vähän ulkoreunaan ja Tumppi hyppäsi vinosti napaten okserin etupuomin alas. Kolmas pudotus oli lähes täyskaato. Tultiin kaarteesta okserille ja huomasin laukan hyytyvän. No, mitä tekee kuski? Eipä mitään muuta kuin ihmettelee maailman menoa. Tultiin tosi pohjaan, mutta Tumppi hyppäsi rehellisesti kuitenkin. Saatiin yksi tolppakin nurin... Jatkettiin matkaa loput kaksi estettä puhtaasti.

Ärsytti aika lailla nämä omat mokat, mutta positiivisesti jäi mieleen, että hypättiin aika hyvin keskeltä kaikki esteet. No treeni jatkuu, ensi viikolla onkin taas Annan valmennus.

Kisat suijuivat mukavasti ja jopa vähän suunniteltua aikataulua nopeammin. Maaliskuussa on seuraavat TS Ratun järjestämät kisat, estekisat taas silloin :)



Kuvat ottanut Niko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti