perjantai 16. helmikuuta 2018

Rataharjoitukset kauden alkuun

Ennen kauden varsinaisia koitoksia meidän seura järjesti koulurataharjoitukset kuten parina edellisenäkin vuonna. Rataharjoitukset on hyvää treeniä kisatunnelmissa, saa vähän taas osviittaa mikä sujuu ja mikä ei. Mukaan Tähkäpäälle lähti tällä kertaa molemmat hepat ja molemmilla oli ohjelmassa rata helppo A:10. Päivän starttasi kuitenkin Riksu oppilaan ratsastamana KN Specialissa.

Sunnuntaipäivä 4.2. oli aurinkoinen, mutta pakkasta oli aivan liikaa.. Talvikisoissa aina paleltuu kaiken sen odottelun ja pitkän päivän myötä. Nyt lämpömittari näytti -12 astetta, joten vilpoisaa oli. Kuntoonlaittaessa oli pakko luopua nahkakinttaista ja sormethan siinä jäätyi samantien.

Oppilaan vuoron jälkeen hyppäsin Riksun kyytiin jo puoliksi jähmettyneenä, mikä ei yllättäenkään saanut ihan parasta rentoutta esiin nin kuskista kuin ratsustakaan. Riksu oli vähän kiireinen eikä oikein malttanut ottaa pidätteitä läpi. Se suoritti kaikki tehtävät etupainoisena vyöryen. Maijan tunneilla ollaan harjoiteltu ilmavaa keskiravia, ja Riksu on pysynyt kevyenä askelta venyttäessään. Nyt kuitenkin aivot oli niin jäässä, että Maijan ohjeet unohtui tyystin ja lähdettiin keskiraviin vauhdin kautta. Välillä tulee näyttävämpää pätkää, mutta siirtymisessä takaisin harjoitusraviin tulee ne ongelmat kun vauhdilla vyöryvä karvamato pitäisi saada taas kontrolliin.

Käynti- ja laukkaosuudet onnistuivat tasaisemmin ja paremmassa tasapainossa. Loppufiiliksenä ihan kelpo rata, vaikka olisi saanut olla paljon kuuliaisempi ja rennompi.

Tulokseksi Riksu sai 64%.
"Näyttävä, melko isosti liikkuva peli. Olisin toivonut vielä lisää tasaisuutta & rentoutta. Älä tykitä keskiraveja täysillä, vaan pyri säilyttämään tahti ja rentous", kommentoi tuomari.


Riksun vuoron jälkeen vaihdettiin Rölli areenalle. Ehdittiin hetki verkkailla maneesissa ihan yksinään ennen kuin muut ryhmäläiset tulivat mukaan. Röllillä oli energiaa ja vauhtiakin, niin oli hyvä ensin keskittyä siihen omaan tekemiseen ilman muiden väistelyä. Ylikierrokset eivät oikein ottaneet laantuakseen vaan Rölli pysyi verkassa ja radalla vähän jotenkin kireänä ja kiireisenä. Se suoritti kaikki tehtävät kyllä, mutta ei liikkunut kunnolla selän läpi. Hermostuminen näkyi myös kuolaimen louskutteluna ja suun aukomisena. Jäin taas liikaa ratsastamaan kädellä ja liian vähän vaikuttamaan istunnalla hidastavasti.

Käynti oli jännittynyttä, eikä lisättyyn askel lähtenyt venymään lähes yhtään. Ei loistettu takaosakäännöksissäkään: eka meni louskutellen ja toinen valui laajaksi.

Laukassa pääsin paremmin taas ratsastamaan jalasta kohti kättä, jolloin meno olikin jo tasaisempaa. Rölli on yleensä vastalaukassa jäänyt enempi vähempi paikoilleen ja hitaaksi jalalle, mutta nyt se eteni kivasti molempien suuntien vastalaukat kaarella.

Röllin tulos oli kaksi pistettä vähemmän kuin Riksulla, 63,2%.
"Näyttävä peli, jolla laukassa ja ravissa hyvä irtonaisuus. Saisi olla vielä rennompi ja suustaan rauhallisempi."

Kotitreeneissä ja tunneilla ollaan saatu jo tosi hienosti ja rennosti helppo A:n juttuja ja erilaisia jumppatehtäviä tehtyä. Se on niin helppoa kun sujuu :) Sen fiiliksen ja suoritustason kun vain jotenkin pystyisi siirtämään myös kouluaitojen sisään!

2 kommenttia:

  1. Oon aina tykännyt jotenkin Riksusta enemmän, se on mun silmään vaan jotenkin todella kiva ja komea! Ja Riksun videota katsellessa tulikin heti mieleen vain 'on se vain komea ja kivan näköinen'.
    Röllin videota katsoessa tuli heti vain mieleen 'vitsit Röllikin on niin kivan näköinen! ja tuo tuomarin kommentti tuosta irtonaisesta ravista ja laukasta on aivan totta!' Upean irtonainen tuo Röllin ravi ja laukka!

    Sun menoa molemmilla hepoilla on kyllä tosi kiva katsoa, niin rauhallista ja siistiä ja taitavaa menoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista :) Kyllä Riksu on edelleen se ykköshevonen, vaikka toisinaan on päiviä jolloin lemppari vaihtelee. Molemmat kerää paljon kehuja, joten kummastakin saa olla ylpeä <3

      Poista