lauantai 9. maaliskuuta 2013

2 + 3

Otsikko viittaa eilisen ja tämän päivän ratsasteluihin. Varsinaista suokkivetoista touhua, mutta kyllä Tumppikin pääsi liikkumaan. Eilen menin Tumpilla ja Riksulla. Tänään vuoron saivat Tumppi, Riiviö ja Siru.

Eilen ratsastin Tumpin ekana. Kummallakin oli vähän keskittymisongelmia, joten ei jaksettu kuin 40 min perustreeni. Iskä siirteli maastoesteitä ulkona ja hakkasi niistä lunta ja jäätä pois. Tumppi oli jännittynyt, enkä saanut sitä oikein rentoutumaan. Tehtiin ympyröitä ja kolmikaarista kiemuraa.

Seuraavaksi nousin Riksun selkään. Juulia oli kipeä, joten pyysi mua ratsimaan Riksun. Oli kiva päästä sillä menemään, ja keskittyminen olikin nyt paljon parempi kuin Tumpin kanssa. Tehtiin vähän taivuttelua ja käyntiväistöjä, jotka meni yllättävän hyvin :) Riksu toimi oikein mukavasti, mitä nyt alkuun jäi vähän hitaaksi takaa alaspäin siirtymissä. Käynti ja laukka oli aika ponimaisen tuntuisia Tumpin jälkeen, mutta ravi oli hieno ja istuskelin nautiskellen jopa harjoitusravissa tovin. Laukat nousi helposti sekä käynnistä ja ravista. Hieno poika!


Hevosrintamalla on tosiaan vähän muutoksia tapahtunut. Helmikuussa ravivalmennuksesta kotiin palasivat veljekset Riiviö 4v ja Reipas 2v. Riiviö ei vissiin ollutkaan niin nopea juoksija kuin toivottiin. No mitäs siinä sitten, tehdään kaverista ratsu! :D Riiviö otti heti ratsu-uransa alkuun lepoa, sillä se ruunattiin ja sitten siltä lähti kenkä ja kengän mukana pala kaviota. Kavio saatiin onneksi paikkailtua kokoon. Nyt ruunauksen jälkeen Riiviö onkin ollut ihan nyhvö :D Asiaa ei auta Juulian valitsemat pinkkipohjaiset jalustimet ja vaaleanpunainen huopa, joita Riiviö ratsastuksessa käyttää...



Tänään ratsastukseen ekana pääsi Riiviö, jolla ratsastin ekaa kertaa. Mua ennen sillä on ratsastettu ehkäpä 10 kertaa. Menin radalla alkukävelyt ja sitten maneesiin. Äiti nappasi ylläolevat pari kuvaa tallin pihalla. Riiviö ei oikein innostunut kuvaussessiosta. Iskä oli saanut maastoesteet maneesiin aamupäivällä, joten siellä ne olivat ihmetyttämässä pikkuista Riiviötä. Alkuun esteitä piti ihmetellä ja mutkitella niiden ohi, mutta ne ei olleetkaan vaarallisia, niin pystyttiin menemään kohtuu sujuvasti niiden keskellä. Ravi oli vähän epätahtista alkuun, voi olla että paikkailtu kavio aiheutti jotain jännitystä askellukseen. Riiviö kuunteli ihan hyvin pidätteitä ja kääntyilikin sinne minne tahdoin. Kokeilin myös vähän laukkaa. Ekalla kerralla kiihdyteltiin ravia kuin Vermon takasuoralla, mutta nousi se laukka sitten toistoilla. Aikamoista nelitahtista vipellystä se oli, mutta kyllä se siitä paranee ;)

Tokana treeniin tuli Tumppi. Laitoin sille gramaanit, koska eilen ei ollut niin hyvä ja nyt maastarit olisi vielä maneesissa. Ja ihan tarpeeseen tulivatkin. Tumppi oli innostunut heti maneesiin päästyään. Se oli alusta asti hyvin energinen eikä eteenpäinpyrkimystä puuttunut. Tehtiin paljon taivuttelua ja väistöjä, mutta Tumppi ennätti rentoutua vasta muutaman reippaan laukkakierroksen jälkeen. Se taas ennakoi laukannostoissa ja kiljahteli :D Tehtiin muutamia vaihtojakin. Useimmissa se malttoi odottaa, mutta kerran ennakoi vihtoon ja lähti sitten kuin tykinkuula ja heitti pienen ilopukinkin matkalla. Muuten se käyttäytyi ihan kivasti vaikka virtaa riittikin. En voinut vastustaa maastareiden kiusausta, vaan hypättiin minitukki molempiin suuntiin kerran.

Viimeisenä tänään maneesiin Sirun kera. Se ei välittänyt maastareista oikein mitään, mutta jossain kilahti kun oli laukan vuoro. Mammarainen oli ihan into piukeena laukkailemassa kokoajan :D Tykitettiin pari pitkää sivua, tai ehkä kipittely olisi oikea sana. Voi miten poni Siru onkaan! Jalat käy kovaa vauhtia, mutta maisemat vaan ei vaihdu :D Tehtiin Sirunkin kanssa pari vaihtoa, oli puhtaat ja oikein ilmavat vaihdot. Kolmikaarista tuuppailtiin vielä loppuverkkailuksi.

Huomista odotellessa !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti