perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kesäkuun lajihaaste: frisbeegolf

Ennen juhannusta ja perinteisiä mölkky-pelejä käytiin testaamassa kesäkuun lajia, frisbeegolfia. 

Minun ja Tytin muodostamaan testitiimiin saatiin lisävahvistusta, kun Tytin vanhemmatkin lähtivät kokeilemaan golfaamista frisbeillä. Tytti oli käynyt pelaamassa kerran aiemmin, ja me muut olimme ensikertalaisia. Frisbeegolfradalla oli melkein jo ruuhkaa ja hetki ehdittiin odotella, että edellinen jengi sai heiteltyä omat vuoronsa. He olivat enemmänkin pelanneilta, sen verran taidokkaasti lähti frisbeet korin suuntaan. Oli ihan jännä nähdä ennen omaa vuoroa, miltä sen heittelyn kuuluisi oikeasti näyttää ;)

Mukana meillä oli kuusi erilaista frisbeetä. Frisbeet oli saatu lainaksi testailua varten, omia kun ei ihan yhtä kertaa varten raaskinut ostaa. Lyhyille puttausheitoille oli oma lötkö frisbeensä, mutta muuten sen enempää frisbeen ominaisuuksista tietämättä testailtiin kukin erilaisia välillä vaihdellen. 


Täällä Varsinais-Suomessa frisbeegolfratoja on paljon, joten valinnanvaraa ja vaihtelua on tarjolla. Liedossakin on kaksi rataa. Nyt meidän ratavalinta osui Paimioon. Paimion radalla on 9 väylää. Väylät oli sopivan lähekkäin toisiaan niin, että seuraavaan oli aina helppo löytää ilman suurempia suunnistustaitojakin. Yhdeksän tuntui hyvältä määrältä, niiden suorittamiseen meni noin tunti. 

Ekalla radalla olin niin hukassa ja frisbeillä tuntui olevan ihan oma tahto. Pelin edetessä opin vähän parempaa tekniikkaa ja kiekot lähtivät enemmän oikeaan suuntaan. Pitäydyin kuitenkin heittämään mielummin vähän lyhyempiä heittoja. Yrityksillä heittää kovaa frisbee lähti useimmiten jonnekkin muualle kuin oli tarkoitus.

Kurkkasin frisbeegolfradat.fi-sivustolta, että Joroisissa Kotkaharjun radalla väyliä on 39. En tiedä pelaako joku ne kaikki peräkkäin, mutta se varmaan alkaisi jo tuntua lihaksissa. Nytkin yhdeksän väylän jälkeen ja seuraavana päivänäkin heittokäsi tuntui aika väsyneeltä.


Suurimpana yhtäläisyytenä ratsastuksen ja frisbeegolfin välillä oli mun mielestä se, että tekniikalla on väliä. Kuka vaan voi ratsastella ja heitellä frisbeetä, mutta niin vaan ne hevoset ja frisbeetkin tuntuu tottelevan paremmin kun vähän tietää mitä tekee ;)

Kuitenkaan frisbeegolf ei ole mun mielestä kovinkaan ihmeellinen laji ratsastuksen oheisliikunnaksi. Laji on varsin toispuoleinen, koska heitot lähtee aina samalla kädellä. Toki enemmän pelanneet varmaan käyttävät keskivartalon lihaksia enemmän kuin tämmöinen ekakertalainen. Neljästään pelatessa peli eteni aika leppoisasti, ei tarvinnut kiirehtiä heittelemään heti uudestaan. Kävelyä tuli aika paljon ja sai nauttia ulkoilmasta. Olisi ollut mielenkiintoista seurata askelmittarilla tai SportTrackerillä, paljonko sitä matkaa tulikaan talsittua.


Lainafrisbeillä laji on ilmainen, sillä radoille ei ole pääsymaksua. Yhdelle frisbeellä hintaa on nopean tutkimuksen mukaan 15-35 euroa. Muilla radalla liikkuvilla pelaajilla näytti niitä olevan useampi kymmenen laukussa. Eli kyllä rahaa saa palamaan tässäkin lajissa.

Lempparilajiksi frisbeegolf ei tällä kokeilulla noussut, vaikka ihan mukavaa ajanvietettä olikin. Hieman ärsytti, kun tuuli nappasi toisinaan kiinni kiekkoon. Ja tietenkin juuri sillä heitolla kun olisi muuten ihan varmaan heittänyt täydellisesti... :D


Frisbeegolfin plussat ja miinukset:
+ edullinen
+ kivaa puuhastelua yhdessä
+ erilaisilla väylillä ja radoilla helposti vaihtelua
- vaihtelevat olosuhteet vaikeuttaa, mm. tuuli, sade
- toispuoleinen lihasten käyttö

Arviot soveltuvuudesta ratsastuksen oheisliikunnaksi:
Jenni: *
Tytti: *


Aiemmin toteutetut lajihaasteet:
- tammikuun luistelu
- helmikuun salitreeni
- maaliskuun SuperPark
- huhtikuun pyöräily
- toukokuun ilmajooga

4 kommenttia:

  1. Melkeen kaikista kaupoista saa jollain 8 eurolla 3 kiekkoa. Laadusta en mene sanomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, tsekkasin vaan nopeasti urheilukauppojen nettisivuilta tommoset hinnat. 8 euroa ei olis kyllä paha hinta :)

      Poista
  2. Kyllähän tuotakin voi muokata paremmaksi oheisliikunnaksi ihan vaan sillä että vaihtaa heittokättä. Mikäli kättä vaihtaa jokaisella heitolla, tai jokaisella väylällä niin tulee heti tasapuolisemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla kohdalla tekisi menosta entistä takkuisempaa, mutta hyvä vinkki :)

      Poista