Miten istut vs. miten luulet istuvasi

Sunnuntaina meillä oli Röllin kanssa Maijan yksityistunti kouluratsastuksen parissa. Työskenneltiin paljon perusasioiden äärellä: siirtymisiä, rehellinen taivutus, pidäte läpi. Ei opeteltu temppuja tai vaikeita tehtäviä, vaan pysyttiin lähes koko treeni isolla pääty-ympyrällä. Silti tai ehkäpä juuri sen takia Rölli oli valmennuksen jälkeen hikisempi kuin koskaan koulutreenin jälkeen.

Olen jo pitkään tunnistanut omat istuntani ongelmat lyttyyn valuvaan ryhtiin ja käsiin, joilla teen helposti liikaa. Pohkeiden käytössä on vielä parannettavaa, mutta olen aina mieltänyt jalkojeni olevan kuitenkin suhteellisen oikeassa asennossa ja paikassa. Esteillä tosin paino ei aina säily jalustimilla hypyssä, mutta muuten en ole mieltänyt jalkojani ongelmaksi.

Joskus vuoden ensimmäisillä koulutunneilla Maija ohjeisti pitämään vasenta nilkkaa kevyempänä. Nyt siihen nilkan asentoon puututtiin toden teolla. Tiedostamattani painan vasenta kantapäätä niin vahvasti alas, että nilkka ja sen myötä koko jalkaa menee ikään kuin lukkoon eikä jousta liikkeen mukana. Korjausliikkeenä mun piti nostaa jalkaa polvesta lähtien ylöspäin, alussa sai jopa tuntua siltä että jalustin karkaa. Myöhemmin etsittiin taas paino päkiälle. Kun Maija hetken korjaustyön jälkeen sanoi, että nyt kantapää on vaakatasossa, tuntui se tosi hämmentävältä. Kantapää tuntui siltä kuin kannus osoittaisi melkeinpä kohti kattoa ja pohje tulisi jo lähes satulahuovan päälle. Piti oikein kurkata alas jalustimeen, miltä siellä oikeasti näyttää. Eikä Maija huiputtanutkaan ;)

Seuraavaksi mun sitten piti tehdä siirtymisiä ympyrällä, ja tuli taas aloittelijaolo. Kun keskityin ylempänä pysyvään, joustavaan nilkkaan, kaikki muu oppi tuntui haihtuvan kropasta ja normaalitkin toiminnot unohtuivat aina sisäpohkeesta ylös katsovaan katseseen. Kun en saanut enää painaa kantapäätä alas, ongelma muutti muotoaan ja vahingossa tulikin sitten kipristeltyä varpaita tai puristettua polvella. Loppua kohti alkoi keskittyminen jo jakaantua moniin asioihin saman aikaisesti ja saatiin tehtyä ihan kivoja siirtymisiä ja laukkavolttejakin.

Se yllätti, kuinka paljon noinkin pieni asia voi vaikuttaa hevoseen. Rölli alkoi suoristua ja kääntyä todella paljon helpommin. Maija huikkaili maasta, että säkäkin alkoi nousta ja vasen takajalka pääsi paremmin töihin, kun mun istunta ei blokannut siltä tilaa enää.

Laukannostoissa on toisinaan ollut ongelmaa, varsinkin vasemmassa kierroksessa. Välillä laukka nousee tasajaloin takajaloilla hypähtäen ja välillä vasen takanen pompahtaa ihan muuhun suuntaan kuin mahan alle polkemaan. Nyt nilkan korjauksen jälkeen näitä huonoja hetkiä tuli paljon harvemmin tai ne olivat huomattavasti lievempiä. Jotenkin oli tosi surullista kuulla, että mun ratsastus on häirinnyt Röllin liikettä niin paljon, mutta nyt sitä aletaan sitten korjaamaan uudella tarmolla. Paljon on merkitystä silläkin, että Röllillä tosi harvoin ratsastaa joku muu kuin minä itse, joten omat vinoudet ja heikkoudet heijastuu Rölliin lähes päivittäin ja vuosien mittaan niistä kehkeytyy sitten näitä ongelmia. Ei voi ainakaan muita syyttää jos hevonen ei toimi!

Myös varusteilla tuntuu olevan osuutensa ongelmassa. Nimittäin tänään Riksua ratsastaessani harrastin istunnan tutkistelua niin omia fiiliksiä tunnustellen kuin peilistä tsekkailen. Riksun satulassa mun on muutenkin helpompi istua, eikä nilkat olleet yhtään niin eri paria kuin Röllin satulassa. Riksun satulassa on helpompi tuntea molemmat istuinluut, kun taas Röllin satulassa yleensä oikea istuinluu tuntuu selvästi vahvemmin.

Valmennuksesta ei ole materiaalia, kun kaikki kuvaajaehdokkaat oli muilla mailla. Aloin tutkia vanhoja kuvia tilalle, yhtä hyvin olen kiinnittänyt nilkkaan huomiota kuvissa kuin ratsailla. Viime vuoden toukokuussa otetussa kuvassa kuitenkin näkyy vasemman jalan nilkan ongelma, kantapää on vahvasti painunut alas. Ja tässä kuvassa ei olla edes missään tehtävässä vaan Röllin taputtelutuokiossa.

PS. 46 päivää kenttäkisakauden avaukseen. Kesä tule jo!